Mikael on tullut armeijaan oppiakseen puolustamaan kotimaataan. Hän on yksi va­ruskunnan alokkaista. Televisios­ta hän on nähnyt monta sotaelokuvaa, myös “Tuntemattoman sotilaan”. Niinpä häntä nyt jännittääkin, joutuisiko hän itsekin mu­kaan ihan oi­keaan sotaan. Pian hän kuitenkin huomaa, ettei armeijassa oikeasti sodita, harjoitellaan vain sotatilanteid­en varalle. Ja kun aikaa kuluu, hän alkaa jo­pa viihtyä kasarmilla niin, että kun hänen varusmiesai­kansa päättyy, hän haluaa jäädä töihin armeijaan.

Niinpä sitten eräänä tavallisena arkipäivänä, kun hän jälleen lähtee varuskunnan asioissa kaupungill­e, hän kohtaa koiran, joka haukkuu kovasti.

Mutta miksi koira haukkuu noin, Mikael miettii.

Ja miksi se lähtee seu­raamaan häntä kaupungille?

Vaikka hän kulkee poikki kaupungin, laidas­ta laitaa, koira seuraa hänen kintereillään koko ajan kovasti haukkuen, kuin haluten kertoa hänelle jotain. Niinpä hän lopulta kääntyy ky­symään siltä,

- Miksi sinä haukut ja seuraat minua?

Kuultuaan kysymyksen koira istahtaa Mikaelin eteen ja katsoo häntä alakuloisin silmin, ennen kuin vastaa hänelle,

- Koska minulla ei ole mitään paikkaa minne mennä.

Voihan surkeus, Mikael huokaa. Koiralla on sama tilanne, kuin hänellä itselläänkin oli ennen armeijaan tuloa ollut. Niinpä hän ymmärtää sitä oikein hyvin. Ei hänelläkään mielestään ollut silloin ollut mitään kivaa paikkaa mihin men­nä. Hän oli elänyt rajua ja huonoa elämää; tapellut kaduilla kavereiden kanssa ja tehnyt paljon muutakin pahaa. Vasta armeijasta hän oli löytänyt mielekästä tekemistä ja oikean ja väärän rajat. Niinpä hän ehdottaa­kin koiralle,

- Ollaan ystäviä, tule sinäkin armeijaan.

Kutsun kuultuaan koira ilahtuu kovin. Riemuissaan se alkaa tanssia Mikaelin ympärillä. Ja niin se häntäänsä iloises­ti heilutellen läh­tee seuraamaan häntä kasarmille. Enää se ei hauku niin julmetusti kuin heidän tava­tessaan, mitä nyt silloin tällöin muutaman kerran haukahtaa. Ja varmaa on, ettei noista kaveruksista kumpi­kaan enää tuon päivän jälkeen ole yksinäinen.

Ja kun Mikael sitten myöhemmin ylennetään ylikersan­tiksi, tulee koirasta hänen ikioma vartiokoi­ransa. Ja kun Mi­kael vielä vähän myö­hemmin tutustuu Heidiin, tu­lee koirasta Heidinkin ystävä.


Tarina on aiemmin julkaistu Klaara- lehdessä 1 /2001- Suunnittelussa mukana: Marko, Krista ja Hilkka

Copyright © Hilkka Pulli/hPk

Copyright-aineistoa ei ole lupa muunnella, julkaista, lähettää edelleen, luoda johdannaisaineis­toteoksiksi, tai yleensä millään tavalla käyttää hyödyksi. You may not modify, publish, transmit, create derivative works or in any way exploit any of the copyrighted mate­rial.

Takaisin Tenavamessiin