Pentti Salminen:


Yks äijä oli nähny jonku ikivanham piili ja vaik se ei tiännyp pirsseist mittä, ni se kum­miski meni ostama sen, ko se sai sen aika halval. Sen täytys pyyttä yhren kaveri opetta­ma ajamist ja sit, ko se osas miälestäs tarppeks, se rupes pirssihommi. Ei sillo mittäm parakraaffei ollu, et kuka saa ajap piili. Sil oli aika paljonki kundei ja pari kolme vuat­ta kulus nii, ettei siin pal mittä vikka ollu.

Mut sit kerra se rupes piiputtama. Ei sen auttanu muu ko kömppi sen alle, ko ei sillo mittä kraanoi ollut, et saisis sen nousema vähä. Se oli jo pitemmä aikka prenkannu sitä. Se oli jo koittanu skruuvata hiukka ruastune aalloppiröörinki irti, ko siit oli tullu niin kamala krääsä. Ei siit hommast mittän tullu. Ens se oli pränkänny vasaral niim pal, et koko kortteli kaikus ja sit se pläästis jottan kliisteri ruastem pääl. Ja siält ko tuli kai­ke mailma nafta sun öljy ja smörjä nii, ettei se voinup pittä silmiäs auki. Tiäs vaik sinne olis hevose- ja kissampipanoi kliistertyny ruastem pääl. Kyl sitä jo otti vähä kallos ko se ei oikke ymmärtäny, et mitä siäl pitäis tehrä. Sit se meni iha sekasi, ko se sattus me­nemä yhren ison kivimolkum pääl ja sen selkkä sattus nii, et sen täytys huutta niim pal ko se jaksas. Kyl se kiroski niin kauhiaste, ettei kaikki tiätäny, et niin kamali sanoi on olemaska.

- Mitä sää siäl maas makkat ja rumi sanoi rääkyt, kysys yks tuttava, ko paikam pääl osus. Kehtak sää eres poijeska tulla, ko sää tommottis haukut sitä piiliäs? Ek sää ponja, ettei toi sun rakkines mittäm paha sul tehny ol? Jos siin jotta vikka on, ni se on kaikki sun oma syytäs. No san ny voink mää jelpata!

- Äh, ko tos o mun seljä alla joku iso molkku, enkä mää pääs täst eres liikkuma. Voisik sää vettä munt ulos täält. Ääh! Älä noin kamalaste vihro, pirä iha hiljast faartti, ni kyl määki koita varovaste. Aah ääh ää! Nyt se tais mennä.

- No mitä sää siäl hääräsit? Onk sun masinas iha viimeselttäs? Kyl se ainaski päälli­silttäs jo reeras näyttä oleva. Kuin kaua sää tommost romu oikkem meinat pittä? Ei sinnep pian kukka uskalla kyytinkä tulla. Kyl sun tarttis ankeleikiste myyrä ton rähjä jollekki romukauppial, ni saat eres muutama marka! Kyl nee jo sul nauravakki.

- Älä sää siim pilkka, kyl sil viäl monta vuatta aja. Siin oli vaa joku piän klommo, mut ko se oli nii ahtas paikas. Eikä se iha viälkä kuntton tullu.

- Ossak sää muute remoteeratakka sitä? Em mää usko, et sää eres tunnet kaike mailma röörit ja filttarit ja tiäs mitä sem moottori sisäl o. Ei sul ol kukka eres opettanu niit. Em määkä niist kränkhärveleist mittäm ponja, kui sit sää ko olet pöpimpi ko mää. Lo­peta toi homma ja pyyrä tänne joku ko ossa. Sää teet varmaste simmossi munauksi, et pia sun piilis viärä romutettavaks väkisi.

- Kyl mää senttä jottan tiärä ja kyl sääki tiärät, et se tule niin tyyriks, ko ai jotta vii­samppa pyytä appu. Ja olek sää sem parempi ko mää. Mist sul tommone ajatus kallosses on tullu?

- See sitä viisaut onki, ko mää tiärä, et sää et ossa ja pyyrä sunt lopettama. Mut sää olet ihan kako ko et sitä ymmärrä. Saa nährä, mitä tost o jäljel, ko sää ruppet sitä prenkka­ma.

Se kaveri meni tiähes ja äijä rupes taas koittama, jos olis saanu jonku vehkem pelama. Se aukas plootun ja sen alla vast oliki mahrotont sotku. Se avas jonku mutteri, mut se oli taas niim piukas et. Jostam paikast tuli jotta smörjä eikä se siit mittä ymmärtäny. Lopultaski see ponjas, ettei täst mittän tul ja lönksytti hissun kissuste kottis päi.

Ens se äijä päästi pari kolme nii rivo kirosana, ettei niit ol muut ko jotkut hampuusit eres kuulleka. Se oli sit niim pal kiukkune, et frouva meinas, et tarttek täst kottoas poi­jes kalppi.

- Kyl se parast o, anta sen vaa tääl ittekses kirota. Ei see kaua raivota viitti, ko ei ol kukkan kuuntelemas.

Hän meniki toissen kamari kronkkima vaatekomero, ko siäl oli kaikki kimpsut ja kampsut iham mukkelis makkelis.

- Voi senttä. Olenk mää muka nii huano, ettem mää tota piili oortninki saa? Ja on sil kaveril nii hauska, jos se saa tiättä, et mää ole iha hölmö. Simmone, ko osta piili eikä sil mittä ossa tehrä, jos siin joku pikkuvika o. Mitä?! Eik tääl kettä olkka kuulemas? See täs viäl puuttu, et toiki tual oven taka kuule kaikem mitä mää puhu. Ja sit mää ole sen miälest ihan kako, ko ittekses puhu. Lopultaski se ymmärsi panna suus kii ja meni frouvan tykö.

- Älä sää munt iha hölmönä pirä, mut tiäräk sää, mitä on tapahtunu? Se mun automopii­li meni iha ränttäliks. Em mää enä ossas sitä korjata. Jos mää pyyrä jonkun toise, ni see otta siit ni mahrottomam pal ja muutenki se alka olla jo ikäloppu. Mitä jos mää myisi sen ja ruppeisin tekemä jotta muuta?

- Mitä muuta sää sit muka ossat, ko et eres sitä rakkinet kuntto saa? Mää tiärä yhre he­pu ko opiskele Tekul. Pyyretä sitä, kyl silt noi helpot hommat käy, vaik ei ne sult hää­viste luannistukka. Mens sää vaa itteäs viisamppiem pakeil.

- Mitä sää sit munst ajattelet, ko mun täyty munt itteäni paremppi appun kinuta?

- San ny mitä sä olet meinannu!

- Em mää sitä viäl ol ehtiny funterama, mut mitä, jos mää ottasim pankist hiukka förs­kotti lainaks ja ostaisi jonkum paha varasto? Ei sen tarttis kummonenka olla, joku hal­pa ja huano vaa. Kyl tost automopiilist kans muutama marka saa. Mää tekisi siäl vaik piäni mööpelei ja jos mää maala ne oikken kirjaviks, ni kyl ihmiset niist tykkä ja kaup­pa käy. Tykkäk sää, et simmonem passa?

- Kyl mar sum päässäs kaike mailman konstei o, mut olek sää nii varma et sää ossat? Mut myy toi sun toosas ens ja kato sit vast mitä sää teet. Sem mää sano, et et sää siäl yk­sim pärjä ja mitä ne apumiähet mahtaka palkka pyyttä?

Kyl se sit huamaski, et nii täyty tehrä. Se luannistuski paremmin ko se luuli. Parin kuu­kaurem pääst sil oliki yks verstas ja joku hantslankari jelppamas. Mut sit se kummiski huamas, et sen täytys antta sen apumiähe otta koko lafka komenttos. Nii se rupes teke­mäm pranstakoi ja kyl nee sit meniki kaupaks. Mut siin oli vaa simmone juttu, et sen vanha apumiäs myi niit ja otti pal enemmä niist, mut anto hänel kummiski pikkasen triksu. Mut ei se sitä enä harmittanu, ko se äkkäs, et simmottis se afäärimailma pela.

Nii siin sit kävi, et sen kallosse meni yks kaikkest paremmist opeist: ”Jos ei ol mittä, nii ei kannata luulla olevas. Anta suutaritte pyssy lesteissäs ja saförittem piileissäs”. Muute siin saa sit koko ikäs kärssi.




Hohtimitte miäs

Kirjoittanut Pentti Salminen

Kerra se sama äijä rupes tekemä hohtimi kans iha firapelihomminas, ja myi niit itte. Ei siit oik­ke mittän tullu. Mut sit se muisti yhre jutu ja kyl sen jälkke kauppa alkas luistama.

- See oli vähä simmost pröystäilevä ja koppava sortti koko miäs ja kehus, kuim pal se tiana niist. Yks kaveri kysyski, et kui se myymine nyt tommottis ykskaks noi vaa iha it­testäs petrantus.

- Joo. kato, ko see afääri ei ensteks oikke sujunu, ni mää muisti, et mää onnistusim po­jankloppina kerram pääsemä yhre onkapaatin kans Kotlanttisse paiskaman koli pessäs­se. Sit, ko mee päästi Eerimpurisse, ni mää näi siäl yhret aika hiano malliset hohtimet. Mää muisti neet ja rupesinki tekemä sem mallissi.

- Mitä tommone ”mare in enklant” oikke meina?

- Mää meinasi, et täyty olla iha niinko pitäki, ko em mää sitä malli ol ittek keksiny. Nii mää valasi siihe et Made in England. Se tarkotta enklanttilaine malli. Ja kyl sit se kauppa alkaski sujuma. Kato, kyl sitä pärjä, ko on rehelline ja kiäli ossa.

Tos, mitä se äijä sanos, om muute neljä virhet. Koitas äkätä mikkä ne ova ennenko sää jatkat lukemist.

Vastaus:

1. Kotlantti ei ols sama ko Enklantti. Sem pitäsis olla Made in England. Mens sää vaa Eerimpurisse ja san, et kyl mar tämä Enklantti sit kaunis maa on. San se sit enklanniks jaa. Mää opeta sunt sanoma sen oikke niinko pitäsiski. Kato kyl mää kiäli ossa, ko mää ole melkkest kolmekymment vuatta opettanu enklantti lukios. San tämmöttis näi: Jees vel tis Enklänt ten öö pjuuttiful kantri is. Saat nährä kuim pal sää saat turppasses, ku sää tommottis menet asjoi sotkema ja itteäs plaskama.

2. Made in ei ol malli, see on tehty.

3. Ei se mittä rehelline ol, ko se ei ottanu selvä, mitä se itte vala hohtimisses.

4. Ei se mittän kiäli ossa, ko see tommossi virhei teke.

- San nyt sääki, onk sun oppilaistas kukkam päässy läpi ylioppilaskirjotuksis, ko sää tommottis heit opetat.

- Em mää iha varma ol, mut jos mää oikke muista, nii kyl yks on tainnup päästä läpi jos­kus 60-luvu alus tai olik se 50-luvu lopus.




Kopionti kielletty!

Copyright © Pentti Salminen

Netti-Klaara

Sivuluetteloon