Tunnettaks me - Lyhdyn Luovan kirjoittajapiirin ryhmänovelli vuodelta 2003

Tyttö ja poika kohtaavat kadulla. Tyttö katsoo poikaa pitkään; tämä näyttää nuhruiselta. Poika panee merkille tytön katseen. Onko tyt­tö kiinnostunut hänestä, hän miettii. Ei kai, noin hieno tyttö. Upeet kuteet ja kaikki... Vai, olisivatko he tavanneet jos­sain aiemmin? Silti kumpi­kaan heistä ei sano mitään, vaan he jatkavat matkaansa eri suuntiin, kunnes poika kuuluu huutavan tytön perään

- Tunnetaaks me?

Tyttö pysähtyy ja huutaa takaisin

- Et sä muista?

- No en!

- Vai et!?

Ja niin pojan ilme kirkastuu. Puolijuoksua hän palaa tytön luo kysymään tältä

- Me oltiin samaan aikaan viarotuksessa, vai?

- Jep, naurahtaa tyttö, ja lähtee jatkamaan matkaansa.

Katsellessaan tytön perään poika huomaa, että tämä yhä kävelee samoin kevein, keinuvin askelin kuin ennenkin, pää pystyssä ja vasen käsi iloisesti sivulla huitoen. Tyttö on menossa torille. Ostoksia hän ei sieltä kuitenkaan tee. Pojan kohtaaminen askarruttaa häntä. Ehtikö tämä jo kadota? Pitäisikö hänen palata takaisin kadunkul­maan, jossa he äsken tapasivat, hän miettii. Pohjalla oli varmaan sa­mat mietteet, sillä kääntyessään palaa­maan tyttö huomaa tämän lähes saavuttaneet hänet. Poika heilauttaa hänelle kättään ja juoksee hänet kiinni. Ja niin, käsi kädessä he lähtevät siitä yhdessä jatkamaan matkaa.

- Käytätsä vieläkin aineita, tyttö kysyy pojalta.

- En, vastaa poika.

Tyttö ei sano mitään. Eikä poika kysy, miten tytön laita on; onko tämä päässyt kokonaan kuiville. Kirkon kohdal­la he pysähtyvät; is­tahtavat sen portaille.

- Mennääks tonne sisälle, ehdottaa poika.

- Mennään vaan, myöntyy tyttö.

Kirkossa ei vaikuta olevan ketään, kun he hiukan arastelleen lähtevät kulkemaan pitkin sen keskikäytävää altta­ria kohti. Polvistutt­uaan altta­rille he kuulevat outoja ääniä sakastista. Kun he menevät sakastin ovelle ja kurkis­tavat siitä sisään, he häm­mästyvät; kaksi toisiinsa kietoutu­nutta ihmistä kierii sakastin lattialla. Miehen he tunnis­tavat entiseksi leiripapikseen. Naista he eivät tunne. Tunne­kuohun vallassa, he ryntäävät ulos kirkosta.

Kirkon portaille kantautuu jostain savua. Missä palaa? Savupilvi sakenee koko ajan.

Poika lähtee juoksemaan savun läpi kohti viereistä puutaloa. Sen erään ikkunan alla istuu nuori mies tokkurassa. Poika tun­nistaa mie­hen en­tiseksi kaverikseen. Onko palo tuon hänen tuttunsa aikaansaannosta, hän miettii; tuho­poltoista tuomittuna­han tämä oli aiem­min linnassakin ollut.

Tyttö on tullut heidän luokseen.

Parhaillaan hän näpyttelee kännykästään hätänumeroa. Paloauto on jo tulossa. Kun ambulanssi tulee, pojan tuttu siirretään siihen.

- Ehkä hän selviää, vastaa ambulanssin kuljettaja pojalle, tämän tiedusteltua tuttunsa mahdollisuuksia.

Vaitonaisina tyttö ja poika hetken kuluttua istahtavat uudestaan kirkon portaille. Mielessään heistä kumpikin käy läpi vuosien takai­sia koke­muksiaan, kunnes matala miesääni keskeyttää hiljaisuuden tilittäessään heille

- Olemme aviopari... Mutta se mitä äsken näitte, oli hyvin ajattelematonta... Anteeksi.

Tyttö katsahtaa takanaan portailla seisovaa miestä hajamielisen oloisena. Mies on pappi, jonka he olivat nähneet sakastissa naisen kanssa. Tarttuessaan poikaa kädestä tyttö hymähtää

- Hyvä, että kerroit.

Sitten hän kysyy pojalta

- Mennäänkö?

- Mikäs siinä, vastaa poika, - Mennään vaan!

Kirkon iltakellot alkavat kutsua väkeä sanan kuulolle, kun nuo kaksi nuorta etenevät pitkin joen rantaa. Sanoja he eivät tar­vitse; heis­tä kum­mallakin on tunne, kuin he olisivat aina kuuluneet yhteen... Olleet vain hetken eksyk­sissä toisistaan.

- Tuutsä teelle, kysyy tyttö pojalta pari tuntia myöhemmin kotiovellaan.

- Onks sul, vastaa poika,- Teetä meinaan?

- On, naurahtaa tyttö,- On mul teetä ja muutakin.

Poika hätkähtää hiukan. Vieno puna säväyttää väriä hänen kalvakoille poskipäilleen, kun hän alkaa työntää tytön kotiovea auki, an­taakseen tytön astua edellään sisälle.

- Äiti, äiti, mun äiti, kiva kun sä jo tulit, rallattelee pieni kiharapäinen tyttö tytölle. Ja niin tämä nostaa lapsen sy­liinsä ja hive­lee hel­lästi pos­kellaan hänen poskeaan.

Toimittanut Hilkka Pulli

Copyright © Hilkka Pulli Kustannus.

Copyright-aineistoa ei ole lupa muunnella, julkaista, lähettää edelleen, luoda johdannaisai­neistoteoksiksi,tai

yleensä millään tavalla käyttää hyödyksi.

You may not modify, publish, transmit, create derivative works or in any way exploit any of the copyrighted material.

Kirjoittajapiiri | Nuoret ja seurakunta |