Oisin soittant kanteletta

Kalevalaista

murteella

Hilkka Pulli

Oisin soittant kanteletta,

oisin virret vieraile tehnt,

vaan olvat sävelet kappiit,

sormila silliit tarttuu,

temmata kielile kiistat,

antua soija sormista.

Oisin soittant kanteletta,

tehnt tuutut tuumistain, töistä,

olivat tyhjät nii työt,

kulkeneet mukana tuumat,

enpä koskii niihe hennont ,

panna sormii kanteleele.

Enhä mie mite rohkene

kanteletta kutkutella ,

kielilä sanat suorat nii sill,

unet uamussa huastavat,

niistäki herätä pittää.

Kannel ain käsittiä kansan,

kantua murreita monnii.

Soitteloo torasta onnet,

kylvöstä vakat kylläset.

Lasta kantua kainalos ,

jokkaista tovin jokusen.

Kutteita pannoo kutojal,

pannoo paijan parsijalle,

lattiin laijoille lapikkaat.

Elot rauhasat rakkaile

asettuu lähele, lämpöö,

asettuu aikuista varte.

Edellinen runo turkulaisittain:

JOS MÄ SAISI JOUTE OLLA

Pentti Salminen

Kui mää voisi vinkahrutta

viulu jousta vikkeläste,

soittopeli somaste.

Em mää ossa eres laula,

hoilotella, hihhitellä,

kopistella kanteletka,

lootalautta lopsutella.

Ajatella, jos mul olis

laulavaine luannollaatu,

musikkine miälihalu.

Kokeilisisin kantelet,

soittovehjet sormillanki.

Sillon kuulis kaikki kui mää

hoilottasi hilppijäste,

rallattasi raikuvaste.

Kanteletki kiruttaisis

iloks iltoje itteksen.

Viittisis ei kukkan kuulla,

kamala sitä kaakatust,

viulu viiltto, vinkumist.

Kaikki pakkon kiirevvilkka

poijes kauas pinkasisis,

rauhas menis muihi maihi.

Sit mää saisi sukkelaste

tehrä mitä vaa mää tahro,

olla, istu, tai sit makka.

Ei munt kukkan komentasis,

mitä tehrä määräsisis.

Copyrightaineistoa ei ole lupa muunnella, julkaista, lähettää edelleen, luoda johdannaisaineistoteoksiksi, tai yleensä millään tavalla käyttää hyödyksi.

Takaisin