Esitys 29.8.2000 Turun Katariinan seurakunnan seurakuntaneuvostolle:

A) Useat seurakuntamme jäsenet ovat kertoneet allekirjoittaneelle, etteivät he löydä sitä harrasta hengel­lisyyttä Varissuon kirkolla järjestetyistä tilaisuuksista, jota ovat niistä lähteneet hake­maan. Pyhä juhla­vuuden tunne puuttuu kokonaan. Kirkonmenot ovat maallistuneet ja niihin osallistuu Varissuolla lähes vain maahanmuuttajia. Mistä tä­mä johtuu? Miksi paikallinen kan­taväestö ei tunne olevansa tervetullut kirkkoon ja seurakunnan tilaisuuksiin? Voitaisiinko tilai­suuksien luonnetta muuttamalla päästä lä­hemmäksi kaikkia seurakuntalaisia?

Lähes kymmenen tuhannen asukkaan lähiössä kyllä kaivataan todellista jumalansanaa,mutta meillä ei ole sitä tarjolla sillä tavalla, miten yleisö sen mieluiten ottaa vastaan. Tämä on vakava asia, haaste, jo­ka meidän päät­täjien on kyettävä ottamaan vastaan. On selvitettävä syyt, miksi ihmiset menevät etsi­mään muualta kuin koti­kirkostaan jumalansanaa ja pyrittävä korjaamaan asiantila. Kaikkien seura­kunnassa yleisölle avoimesti järjes­tettävien tilaisuuksien luonteen tulisi kunnioittaa ensisijaisesti pai­kallisen väestön tarpeita ja kulttuuria, olla lämpimän asiallisia ja si­sällöltään seurakuntalaisten hen­gellistä nälkää perinteisellä tavalla ravitsevia, ilman painotuksia suuntaan tai toiseen. Viranhaltijat eh­kä ovat jo kiinnittäneet tähän samaan asiaan huomiotaan, mutta yhdessä voisimme päästä parempiin tuloksiin. Vuoden 2001 toimintasuunnitelmista ei selvästi käynyt ilmi, mitä parannuksia tämän asian kohentamiseksi ollaan tekemässä.

B) Yli kahdeksankymmentävuotias Katariinan seurakunnan jäsen on vuosikausia pi­tänyt paha­na, ettei kotiseurakunnan pappi tule tervehtimään häntä hänen syntymä­päivinään. Postiluukus­ta tipahtava ter­vehdys ei korvaa yhdessäoloa ja keskustelutuokiota. Papin läsnäolo syntymäpäivillä kuuluu joidenkin suoma­laisten seurakuntien tapoihin vielä ny­kyisinkin, eikä tämän tavan merkitystä seurakuntalaiselle tulisi unohtaa meidänkään seurakun­nassamme. Lyhyeen vierailuun täysiä kymme­niä täyttävän iäkkään henkilön luona kyllä pitäisi papilta aikaa riittää.

Viranhaltijain ja luottamushenkilöiden yhteisessä suunnittelukokouksessa keväällä 2001 tein ehdotuk­sen, että nuorisotyön sektorilta otettaisiin apua vanhustyöhön: Nuo­ret varmasti mielel­lään tukisivat van­huksia; veisivät heitä ulos ja toimittelisivat hei­dän kauppa-asioitaan, jos heitä siihen opastettaisiin. Täs­tä hyötyisivät sekä nuoret it­se, vanhukset ja koko jatkuvasti työvoima­pulasta kärsivä diakoniatyön­sarka. Asialle ei kuitenkaan lämmetty.

Turussa 30.11.2002- Hilkka Pulli