Mistä jalansijat elämälle Tämä aika on meille kaikille suurten uudistusten aikaa. Meidän on opittava uusia asioita huimaa vauhtia kehittyvässä tietoyhteiskunnassa pysyäksemme menossa mukana. Nuorille uusien oppien sulattaminen ja niiden hyväksyminen on helpompaa kuin varttuneemmalle väelle, heillä ei entuudestaan ole piintyneitä tapoja ja tottumuksia tai tietoja, jotka pitäisi “päivittää” nykyaikaan soveltuviksi. Myös kirkko on osa tätä uudistumisen areenaa. Esimerkillisenä tien näyttäjänä ja opettajana sillä on vastuullinen asema, varsinkin juuri nuorten ja lasten kohdalla. Lähettäessään lapsensa päiväkerhoon, partioon tai pyhäkouluun, vanhemmat ovat voineet luottaa siihen, että siellä näille opetetaan hyviä asioita; kunnioitusta Jumalaa, kirkkoa ja kanssaihmisiä kohtaan. Sitä he eivät välttämättä ole odottaneet, että lapsilla pitäisi olla niissä hauskaa isolla H:lla. Nykyajan ihmisen odotukset ovat hiukan muuttuneet. Se, että ihminen saadaan syventymään hengellisiin ja arvokkaisiin asioihin, tuntuu vähenevässä määrin olevan merkityksellistä. Niinpä, äärimmäisyyksiin mentäessä, on kirkkoon tuotu tangokaraoke ja biljardipöytä, jopa alttarin eteen, että ” kansa joka pimeydessä vaeltaa...” voisi kokea virkistymistä. Varttuneemman väen tehtäväksi jääkin siis vain ihmettely: mikä nykyajan ihmistä johtaa pimeyteen? Syitä lienee monia. Lähtökohdat kuitenkin ovat yleensä samat; turvaton koti ja epävarma toimeentulo. Näiden asiantilain kohentamiseksi ei ainakaan lapsi tai nuori voi itse tehdä mitään. Heidät ollaan yhteiskunnallisessa mielessä unohtamassa; heidän henkisen turvallisuutensa ajautuminen ns. karille ei riittävässä määrin huolestuta vallankäyttäjiä. Televisio ja internet- palvelut suovat iästä riippumatta kaikille kansalaisille rajattomat mahdollisuudet itsensä kehittämiselle; kulttuuriensa rikastuttamiselle tai niiden yhtenäistämiselle, mutta tarjonnan valvonta ontuu pahasti. Julkisia ns. kaiken kansan palveluja ollaan supistamassa; esimerkiksi kirjastojen elinmahdollisuuksia kavennettaessa unohdetaan, että valtaosa väestöstä ammentaa tietonsa ja sivistyksensä juuri tämänkaltaisten yhteiskunnan varoin tuotettujen palvelujen kautta lapsuudestaan lähtien. Jos näiden palvelujen kehittämisestä ja jatkuvuudesta pidettäisiin parempaa huolta, tuettaisiin samalla kansalaisten omien aktiviteettien kehitystä; ihmiset motivoituisivat päättelemään ja tekemään havaintoja ja valintoja jo pienistä pitäen sen sijaan, että he oikopäätä hyväksyvät kaiken, mitä heille valmiina paketteina tarjotaan. He oppisivat nauttimaan oppimisesta – itsenäisestä ajattelusta. maaliskuussa 2002 Hilkka Pulli |
Copyright © 2002 Hilkka Pulli. Copyright-aineistoa ei ole lupa muunnella, julkaista, lähettää edelleen, luoda johdannaisaineistoteoksiksi,tai yleensä millään tavalla käyttää hyödyksi. You may not modify,publish,transmit,create derivative works or in any way exploit any of the copyrighted material. |